Kaarisillan toiminta-ajatus

Toiminta-ajatuksemme

Kaarisilta on koti 12-18-vuotiaille lapsille.

Poutapilvi on koti alle 12-vuotiaille lapsille.

Perhekeskus Kaarisillan yhteydessä on yksi itsenäistymisasunto itsenäistyville nuorille.

Perhekuntoutusyksikössämme teemme perhekuntoutusta ja vanhemmuuden arviointia. Kerrallaan perhekuntoutuksessa voi olla kaksi perhettä, jotka tulevat kolmen kuukauden monipuoliselle ja intensiiviselle jaksolle sosiaalitoimen lähettäminä.

Tarjoamme ympärivuorokautista hoitoa lapsille, jotka on huostaanotettu tai sijoitettu avohuollon tukitoimenpiteenä.

Perhekeskeinen työskentelytapamme mahdollistaa lasten ja vanhempien säännöllisen yhteydenpidon. Perhekeskeisen työtapamme avulla voimme tukea monimuotoisesti perhettä ja lasta heidän ongelmissaan.

Hoito- ja kasvatustyö on suunnitelmallista, johdonmukaista ja realiteetteihin pohjautuvaa.

Jokaisella lapsellamme on omaohjaaja ja kullekin lapsellemme laaditaan oma henkilökohtainen huoltosuunnitelma. Koonnit teemme lapsista joka toinen kuukausi yhteistyötahoille. Lapsemme harjoittelevat vastuun kantamista erilaisten kotitehtävien avulla ja opettelevat myös kantamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään ja valinnoistaan.

Luomme perhekeskuksessamme rohkaisevan ja kannustavan ilmapiirin, jossa kukin lapsemme voi kokea onnistumisen iloa, mutta harjaantuu myös kestämään pettymyksiä.








 
aloitussivulle